13. joulukuuta 2015

Suklaapikkuleivät

Moikkis!
Tämän joulun ajattelimme ottaa rauhallisesti ja maltilla. Joulupuuhat teen vasta ensi viikonloppuna; tavallinen viikkosiivous, jonka jälkeen kannetaan kuusi sisään ja kaivetaan esille joulukoristeet. Kaapit, katot ja mattopyykit jätän suosiolla. Joulu vietetään kuitenkin hämärässä, enkä aio istua kaapissa saati tuijotella kattoja. Tärkeintä on yhdessäolo, hyvä ruoka ja rauha. Varsinaiset jouluruoat ovat meidän perheessä menettäneet suosionsa. Joulukinkku on hyvin pieni ja se paistetaan aattoa vastaisena yönä ihan vain perinteitä kunnioittaen. Sianliha on korvattu meillä hirvenlihalla. Jouluaaton ruoaksi lapset toivoivat uunissa valmistettua hirvenlihapataa lisukkeineen. Yksinkertaisia makuja.  Joulun kahvipöytään leivon piirakan tai pari ja yleensä pyrin kokeilemaan jotain uutta. Tänä vuonna ajattelin kokeilla mascarpone-juustokakkua sekä jouluista britakakkua. Ohjeet niihin löysin Kaikkien aikojen jouherkut 2015 -lehdestä, jonka hairahduin ostamaan.
Tänään kävimme hakemassa omasta metsästä joulukuusen. Luminen kuusimetsä kirvoitti jouluista jauhopeukaloani leipomaan suklaapikkuleipiä. Ohje on hirmuisen simppeli ja nopea.
SUKLAAPIKKULEIVÄT
400g margariinia
4dl sokeria
10dl vehnäjauhoja
8rkl tummaa kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2rkl vaniliinisokeria
2 kananmunaa
Voiteluun 1 kananmuna, päälle raesokeria
Vaahdota sokeri ja margariini, lisää sekaan keskenään sekoitetut vehnäjauho, kaakao, leivinjauhe ja vaniliinisokeri. Lisää kananmunat lopuksi.
Älä säikähdä taikinan jauhoisuutta. Jos taikina ei ole leivottavissa, laita se hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
Pyöritä taikinasta lähes leivinpellin mittaisia tankoja (paksuus noin 2cm) ja paina se pellillä litteäksi. Jätä tankojen väliin tilaa, sillä pikkuleivät turpoavat uunissa. Pellille laitan itse yleensä 5 tankoa. Tangot voitelen kananmunalla ja päälle ripottelen raesokeria. Tästä taikinamäärästä tuli yhteensä 10 taikinatankoa eli kaksi pellillistä.
Paista pikkuleipätangot 200 asteessa noin 15 min (kiertoilmuunissa riittää 12-13min). Leikkaa tangoista paistamisen jälkeen vinoruutuisia pikkuleipiä.
DSC_0232
DSC_0233
DSC_0235
DSC_0237
DSC_0239
Näitä täytyy näköjään piilottaa jouluksi.
Pienet kädet (ja vähän isommatkin) näyttävät yhtenään olevan pikkuleipäastialla…
Mukavaista sunnuntaita sinulle! <3
T. Teija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Meistä olisi hirmuisen mukavaista, jos muutaman sanasen viitsisit jättää merkiksi käynnistäsi! :)