10. syyskuuta 2016

Pitkästä aikaa MOI

Kylläpä se tuo aika rientää! Tuskinpa silti kukaan meistä Satteita-naisista on käsitöitä unohtanut, vaikka täällä onkin ollut yhtä hiljaista kuin lopullisesti ovensa sulkeneella huopatossutehtaalla. 

Minulla on vissiin liian vähän tekemistä, kun perustin toisen blogin. Tämä uusin keskittyy käsityö-maailmaan, onhan se niin lähellä minun sydäntäni. Käsillä on vain pakko saada jotain aina tehdä (tai ainakin sillä lailla pysyy pää paremmin kasassa!).

Tänään tein ohjeen saksi-pussukasta. 
Tervetuloa lämpöisesti lukemaan ohjeet täältä. 


Muita ajatuksiani pääset lukemaan toisesta blogistani.

Sydämellä, Taina  

18. toukokuuta 2016

Keijukaisia ja meikkipussukoita

Moikka!

Jokos teillä on näkynyt keijukaisia pyrähtelemässä kukkasissa ja puissa? 

Meille tupsahti viime viikolla pari sellaista...olin nimittäin kesälomalla viime viikon ja kerkesin pitkästä aikaa ompelukoneen ääreen. 


Kylläpä oli ihanaa, vietimme nimittäin loman lapissa. Siinähän se viikko vierähti mm. kelkkaillen, lenkkeillen, uiden, seikkailupuistoissa riehuen ja käsitöitä tehden.

Kerrankin olin niin viisas, että pakkasin ompelukoneen varulta mukaan. Nimittäin kuten aina ennenkin, inspiraatio valtasi minut ja tällaisia keijukaisia putkahti maailmaan...




Loppukankaista innostuin vielä tekemään pieniä meikkipussukoita...työillähän on aina tarvetta sellaisille ; )



Mutta nyt työt jälleen kutsuvat...

Mukavaa viikkoa!

-Satu

4. toukokuuta 2016

Kevät-moi!

Heipä hei pitkästä aikaa! 

Niin se elämä meitä kuljettaa omalla painollaan ja omiin suuntiinsa. Olen miettinyt (=potkinut itseä persuuksille) tämän postauksen tekemistä piiitkän aikaa. Tuntuu vain, ettei aika riitä millään. On ollut pakko priorisoida ja tehdä vain ne asiat, jotka on ollut pakko tehdä. 

Kun me satteita-naisten kanssa aloitettiin blogin pito, oli meidän kaikkien elämäntilanne aika lailla eri kuin nyt. Jokaista on elämän virta kuljettanut eteenpäin. Toista nopeammin, toista vähän hitaammin. Yhteistä meille kaikille on kuitenkin se, ettei kenelläkään taida olla enää niin paljon "luppoaikaa" kuin aloittaessamme. Ei blogin päivittämiselle, eikä liioin käsitöille. Niihin käden tuotoksiinhan tämä blogi nojaa. 

No, jotain sentään näkyy meistä jokainen tehneen aina jossain välissä. Se taitaa tuo käsillä tekeminen olla se henkireikä, harrastus joka auttaa jaksamaan arjessa. Itse ainakin huomaan olevani pahalla päällä, jos en muutamaan päivään ole ehtinyt mitään luomaan. 

Minä itse olen tällä haavaa tuore yrittäjä. Aika menee ainakin näin alussa tosi sujuvasti kaikkeen mahdolliseen, mitä ei ole tullut aiemmin edes ajateltua. Tein nettisivut itse, vaikka ammattilainen olisi pystynyt tekemään ne monta kertaa nopeammin. Kyllä on tullut tässä koneella istuttua nyt viime viikkoina ihan riittämiin! Vastapainoa on onneksi sitten se työ. Tarjoan Kajaanin keskustassa hemmotteluhoitoja, ja nautin kyllä taysin rinnoin niiden tekemisestä. Itse asiassa onhan sekin sitä käsillä tekemistä! Kuvia ei vain voi napsia asiakkaasta ja ladata tänne blogiin :) 

Jotain on sentään tullut tehtyä tässä kuukausien aikana. Ainakin vino pino tiskirättejä, virkkaus kulkee näet aina näppärästi mukana. Taitaapa melkein kaikki tiskirätit olla autossa tehtyjä. Lienenkö esitellyt jo nämä enkelit? Jos näin on tullut tehtyä, olkoon kertaus opintojen äiti ;)








Näitä komeita enkeleitä on niin ihana tehdä, että niitä on syntynyt yllättävän monta. Osa on lennähtänyt uusiin koteihin, osan olen tehnyt "muuten vaan". Korkeutta näillä ihanilla on 60-80 cm. 

Kuvissa on tekstinä tuo valontalovalencia.fi joka on siis minun yritykseni nettisivu. Lisäsin nämä samaiset kuvat omille sivuilleni, sen vuoksi tuo teksti. Nyt ei riitä aika muokata kuvia eri vesileimoilla, vaan on mentävä näillä samoilla. 

Tämän postauksen myötä toivotan kaikille lukijoille omasta puolestani mitä ihaninta kevättä! Täällä meillä päin on jo tuomi ihanasti hiirenkorvilla (ja ihanasti muuten nenää kutittaa siitepöly! Onneksi on Young Livingin laventeli, tuo luonnon oma antihistamiini) ja leskenlehtiäkin on lasten kanssa bongattu. Tervetuloa kesä! 

t. Taina

1. toukokuuta 2016

Vappua, vappua

Mitä mainiointa vapunpäivää!


Tänään on sää hellinyt meitä. Olemme saaneet viettää Vappua todella lämpimässä ja kauniissa säässä. Sään innoittamana olemme mm. haravoineet pihan, hyppineet trampoliinilla ja päräyttäneet motskarinkin liikenteeseen.



Välillä on tullut nautittua simaa ja munkkeja. Munkit olivat erityisen hyviä tänä vuonna, sillä pojat yllättivät minut leipomalla niitä : )


Me tytöt innostuimme laittamaan hieman kukkasia. Ulos istutimme muutamia orvokkeja ja sisälle laitoimme maljakkokukkaset.


Kukista innostuneena toteutin muutamia onnittelukortteja...sillä onhan kohta taas aihetta juhlaan.
Tässä muutama kortti.






Korttien yksityiskohdat eivät oikein tulleet esille, mutta jääköön kortin saajalle jotain jännitystä ; )


Makoisaa illan jatkoa!
Me lähdemme vielä hyppynaru hyppelöihin!

T:Satu

10. huhtikuuta 2016

Kahvipaussi kasvihuoneessa

Moikka!


Kevään ensimerkit ovat jo ilmassa...olemme nimittäin aloittaneet kahvittelut kasvihuoneessa. Jo muutama viikko takaperin sain siivottua kasvihuoneen kuntoon, jotta pääsisimme sinne nauttimaan kahvihetkestä. Hieman on tämä sairastelu hankaloittanut asiaa, mutta tänään se onnistui.


Voi kuinka paljon paremmalta välipala maistuukaan ulkoilmassa...ei tarvitse olla kovin kummoista. Kuppi kuumaa ja kahvileipä.

Tässä tunnelmaa itse rakentamastamme kasihuoneesta.




Käykäähän peremmälle :)




Tänään tarjolla oli kuppi kuumaa juomaa, hieman suolaista ja makeaa: )








Tässä vielä hieman yksityiskohtia kasvihuoneen tämän hetkisestä sisustuksesta...hieman jo vihertää : )








En malta olla lopuksi vilauttamatta uusimpia kokeilujani...
pieniä, hieman rosoisia...enkeleitä






Mukavia kahvihetkiä kaikille ihanaisille.
Nautitaan pienistä onnen hetkistä.

-Satu


6. huhtikuuta 2016

Tabletteja ja tuunauksia

Hei!

Terveisiä sairastuvalta. Täällä ollaan sairastettu ihan urakalla.  Olen saanut käyttää potilasta jos toistakin lääkärissä. Perhettämme on vaivannut jonkin sortin virus, josta loppujen lopuksi kehkeytyi niin keuhkoputkentulehdusta kuin korvatulehdustakin.

Nyt on kolme ensimmäistä potilasta tervehtynyt jollain tavalla ja kaksi viimeistä villahousua on taudissa...itse kuulun tähän villahousu porukkaan :(

Mutta jos halutaan jotain positiivista hakea tästä tautisesta porukasta, niin yhdessä on aikaa vietetty niin kuumaa juomaa juoden kuin elokuvia katsoen. Onpa nyt ollut aikaa myös virkkuukoukkua heiluttaa sohvan lomassa : )

Innostuin tekemään keittiön pöydälle virkattuja tabletteja. Kolme tablettia on jo valmiina...muutama pitäisi vielä siis tehdä.

Tässä näitä, kahdessa värissä




Näistä tableteista kehkeytyi hauska keskustelu ruokapöydässä.  Olimme syömässä, kun totesin lapsille, että kuhan ette kaada mustikkamehua tabletille. Lapset katsoivat vuoroin pöytää, vuoroin minua. Totesivat sitten lähes yhteen ääneen, että eihän pöydässä edes ole tablettia...hieman aikaa siinä meni kunnes hoksasin, että lapsethan etsivät katseellaan tablettitietokonetta...he eivät olleet kuulleetkaan tällaisista virkatuista tableteista : )

Eli jotain hyötyä oli näistäkin tekeleistä...ainakin lapset viisastuivat :)

Toinen projekti, joka minulla on ollut käynnissä, on lampun tuunaus. Jep, olen tainnut jäädä tällä kertaa koukkuun lamppuihin ;)
Tämä lamppu oli puna jalkainen ja sini hattuinen. Harmi, kun en malttanut ottaa kuvaa ennen tuunausta. Tässä kuva valmiista lampusta:



Maalasin jalan valkoisella ja varjostimen beigellä maalilla. Jalkaan lisäsin servetistä ottamani kuvan.


Lampusta ja tableteista tuli mielestäni aika kivoja.

Mutta nyt särkytabletti suuhun, aloitettu virkattu tabletti käteen ja tablettitietokone kiinni ; )

Mukavaa viikkoa!

-Satu

20. maaliskuuta 2016

Pääsiäistä odotellessa

Hellurei!
 
Mukavaa Palmusunnuntain iltaa. Tänään on ollut kummasti kuhinaa ulko-ovella. Ovellamme on vieraillut niin kissoja kuin pupujakin, noidista puhumattakaan. Kaunis kiitos kaikille ihanille virpojille : )
 
Täällä ollaan tehty tuunauksia... on käytetty neulaa ja lankaa, maalia, liimaa ym. Tulipahan hieman multaakin pölyytettyä. Tämmöisiä aikaansaannoksia tuunauksista syntyi.
 
 
Lampun varjostimen toteutin pellavakankaasta, johon ompelin tekemäni ristipistokuvan. Pitihän sitä lisätä vielä hieman pitsiäkin... rosoromanttista: )


 
 
 
 
 Seuraavaksi pääsi käsittelyyn pikkuneidin kenkä. Paripuoleksi jäänyt kenkä sai maalia ja koristeita pintaansa. Kenkä päätyi tiputinttisen majapaikaksi.
 




 
Pitihän sitä muutamia kukka-asetelmiakin tekasta...
 
 
 




 
 Ja tulihan sitä muutamia virpomisoksiakin väännettyä, mutta kuten arvaatte...ne kerkesivät lähteä pikku neidin mukaan, ennen kuin kuvaa kerkesi ottaa ; )
 
 
Tämä noita onneksi pysyi sen verran paikoillaan, että pääsi teille toivottamaan: 
 
 
 
Ihanaa pääsiäistä!
 
-Satu 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

24. helmikuuta 2016

Pienen pupun matka



 Pieni pupu hymysuu, 
katse aivan kirkastuu.


Kuulin juuri tässä, 
olen uuteen kotiin lähtemässä.


Hieman jo jalka vipattaa...
kukahan minut omaksi saa?

Olen kyllä ihanan pehmoinen, 
ehkäpä lahja vauvan pienoisen.


 Kappas vaan...


Talvikin luokse kiiruhdan, 
onnittelut mukanani kiikutan.

Pieni prinsesssa talven tään, 
tulen kainaloosi lämpimään. 



Pirtsakoita pakkaspäiviä!

-Satu

 


 

7. helmikuuta 2016

Ruususen unia

Moikka moi!

Meillä on ollut käynnissä huoneiden siirto rumba. Pyöräytimme yläkerrassa kaikkien huoneet uusille paikoille. Näinhän se käytännössä meni: pikku neiti sai isoveljen entisen huoneen, isoveli vanhempien huoneen ja me vanhemmat pikku neidin huoneen.


Mitä tästä vaihdosta sitten seurasi: poika nukkuu kukkatapetti huoneessa ja tyttö kaupunki/autotapetti huoneessa. Tämä asia ei siirtovaiheessa haitannut yhtään, pääasia oli kuulemma vain että jokainen saisi uuden huoneen. 

No nyt kun jokainen on asettunut huoneisiinsa, alkoi tapettiasia kuitenkin hieman häiritsemään. Eihän siinä sitten auttanut muu, kuin ottaa suti käteen ja alkaa tapetointihommiin.  

Pikku neidin huoneen tapetti pääsi ensimmäisenä vaihtoon. Tapetiksi valioitui yllättäen ruusu fototapetti. 


Meidän pikku neiti saa nyt nukua kuin prinsessa Ruusunen ruusujensa keskellä.



Vaikka ruusut näyttivät aluksi julman suurilta, tuli kokonaisuudesta kuitenkin tosi kiva. Kyllä nyt tyttöjen kelpaa prinsessaleikkejä leikkiä : )


  



Ruusuista innostuneena ajattelin toteuttaa muutaman virkatun sydämen. Viimeksi taisinkin luvata, että esittelen vielä jossain välissä niitä.

Virkatun sydämen kuvaksi valikoitui yllätys yllätys... ruusut. Ruusut toteutin sydämiin ristipistoilla. Ja tällaisia niistä tuli:






Oikein mukavaa Laskiaissunnuntaita:
liukkaita laskuja ja makoisia laskiaispullia!

-Satu