9. elokuuta 2015

Jo pitenee varjot

Sunnuntaiehtoota.

Tänä iltana mieli on vähän matalalla. 
Sain suru-uutisen, että setäni on nukkunut pois. 
Tuntuu, että tämä täytyy jakaa kanssanne, koska elämään kuuluu myös kuolema. 
Elämästähän tämä meidän blogikin kertoo, sen kaikista kiemuroista. Toki keskittyen käsitöihin, mutta luultavasti matkan varrella tulee kerrottua palasia omastakin elämästä. 
Näinhän olemme vähäsen jo tehneetkin.



Aurinko laskee, jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa, niin korkea taivas,
soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
(Kari Rydman)



Miten kukaan voisi olla liian etäällä toisesta?
Näenhän samat tähdet kuin sinäkin.
Ei ole turhaan sanottu;
tähtiin on kirjoitettu! 
Jos jonakin päivänä emme enää tapaisi,
se ei olisi luopumista,
vaan siirtymistä uuteen aikaan. 

Tulee ilta,
jolloin näet uuden tähden taivaalla.
Siitä tiedät, etten enää tule.
Sillä, kun talvi lumettaa maan kylmyydellä,
kun päivät ovat kuin yö
Silloin rakkauteni sinuun 
muuttuu tähdeksi,
jotta jaksaisimme kuoleman kanssa.
Kuoleman yli.

Pidä hyvää huolta itsestäsi.
Jos kaipaat minua, katso tähtiin ja olen siellä.
Syntyen joka ilta, niin kuin tämä runoni rakkaudesta.

Niin paljon kuin tähtitaivas tähtiä saa,
niin on ollut paljon sinulla minulle antaa. 


Minä kohtaan sinut laskevan auringon alla.
Minä näytän sinulle vedet, jotka loistavat kristallin lailla.
Vien sinut laaksoon, joka hohtaa kaikissa maailman väreissä.

Siellä, missä kauneimmat unet muuttuvat todeksi,
 siellä missä aika lakkaa olemasta...
Siellä minä odotan sinua. 



(Kuvat Juha Härkönen Photography)

- Taina 



1 kommentti:

  1. Tämä kosketti minua syvältä niin kauniisti kiitos

































    Tämä kosketti minua syvältä niin kauniisti kiitos Sinulle tästä kauniista runosta.


    VastaaPoista

Meistä olisi hirmuisen mukavaista, jos muutaman sanasen viitsisit jättää merkiksi käynnistäsi! :)