2. syyskuuta 2015

Velipojan kanssa rannalla

Terve! 

Tuossa päivänä muutama lähdettiin velipojan kanssa täältä maalta käymään isommalla kirkolla. 
Kateltiin kaapista vähän parempaa päälle ja matkustettiin linjuriautolla ihan Kajjaaniin asti. 
Äiti-kani on onneksi ommellut meille palttinapuserot ja illan kähmässä kirjonut kiikkustuolissa kummankin rinnukseen komian kuvan. Ja sarkahousut ihan laitettiin! 

Meillä oli eväät ja kaikki. Pussillinen porkkanoita ja kehvettiä termospullossa. Käytiin vähän asioilla ja kateltiin muuten vaan pitäjää. Kyllä kohokohta taisi olla se, kun pyörähdettiin Paltaniemen rannalla hetkinen päivää paistattelemassa. Otettiin siinä muutama kuva perhealbumiin tallennettavaksi. Isä lainasi kameraansa, mutta vannotti pitämään siitä hyvää huolta. Silläpä me ei sitä oikein tuolla torilla uskallettu pitää esillä. 

Oli kyllä mukava päivä, siitä jäi hyvät muistot. Näytänpä teillekin muutaman kuvan meistä. Minä olen muutaman minuutin velipoikaa vanhempi, mutta on meissä kuulemma paljon samaa näköä. 
Mitä mieltä te olette? 




Taitaa helteet olla tältä kesältä pidetty. Van ensi kesänä mennään kyllä uudelleen ja otetaan pikkusisko mukaan! 

Kirjoitteli se vanhempi veljes


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Meistä olisi hirmuisen mukavaista, jos muutaman sanasen viitsisit jättää merkiksi käynnistäsi! :)