1. tammikuuta 2016

Pieniä kahvivehkeitä

Hei!
Uusi Vuosi vaihtui meillä aikas huomaamatta. Toki muutama raketti piti tupsauttaa taivaan tuuliin puolilta öin, mutta siinäpä se. Tänään olen siivoillut joulut pois, kuten jo useana vuonna aiemminkin. Kaipaan valoa ja avaruutta tupaan.
Kuluneen viikon aikana olen saanut varsin sähän aikaan minipuolella, mutta aina jotain pientä tulee sentään tehtyä. Lundby-talon keittiö on inspiroinut minua viime päivinä. Keittiö on tyyliltään rähjäisen romanttinen. Kaikki ei ole siellä niin justiinsa. Sieltä puuttuu vielä monia asioita ja mm kahvinkeitin. Kahvinkeitintä tehdessäni päätin kokeilla myös Arabian Pehtoorin pannua. Kahvinkeittimeen minulla ei ollut mitään ohjeita. Kaivelin varastoista erilaisia osia (kanyylin korkki, sukkapaketin muovinen koukku, puinen korunosa, kardemummaputkilo) ja aloin liimailla niitä yhteen.  Päälle maalailin mustaa akryylia. Näinpä jonkinnäköinen kahvinkeittovekotin saatiin myös pikkuiseen 1:16 kokoiseen keittiöön. Pehtoorin pannun tein kartongista ja maalasin punaisella akryylillä.
DSC_0082
DSC_0083
DSC_0085
DSC_0087
DSC_0094
DSC_0095
Onnea Sinulle tähän alkaneeseen Uuteen vuoteen.
Toivon sinulle paljon virkeyttä ja inspiroivia ajatuksia <3
T. Teija

1 kommentti:

  1. Hyvää alkanutta vuotta sinullekin. Keittiösi on niin ihanan tunnelmaltaan. Kahvinkeitin on hienosti toteutettu. Ihana on pehtoorikin ja nuo pikkuruiset mukit.

    VastaaPoista

Meistä olisi hirmuisen mukavaista, jos muutaman sanasen viitsisit jättää merkiksi käynnistäsi! :)