Onnellisten maa

Minulla on siis kaksi lasta, poika ja tyttö puolentoista vuoden ikäerolla.

Kun lapsia ei vielä ollut, minulla oli selvä visio siitä, 

miten heidät kasvatan ja millainen lastenhuoneesta tulee. 

Luulenpa, että suurimmalla osalla ihmisistä on sama visio 

ennen lasten syntymää. 

Mitä kauniimman mielikuvan maalaa, 

sitä korkeammalta saattaa tulla rymisten alas. 

Minusta alla oleva runo kuvastaa tätä kaikkea niiiiin hyvin. 

"Onnellisten maa

Kun olin lapsi,

enkä tällainen harmaahapsi kuin nyt,

sellainen tuoreeltaan syntynyt,

kasvanut muutaman hassun vuoden tuonne

parinkympin korville, niin - voi tokkiisa:

kyllä sitä silloin oli viisas! 

Kaiken sitä tiesi perhe-elämästä.

Tiesi, mihin kuului liesi,

mihin kaappi

ja oli kuin mikäkin satraappi:

olis osannut hallita perheensä

kiertää erheensä

väistää virheensä

pottuja keittää

suolalla peittää

pikkuisen sekaan vettäkin heittää.

Tiskata, viskata roskat uuniin,

ja kotoiseen duuniin

niin ahkera olla,

että pöydätkin kiiltäis

ja hohtava puhtaus aivan silmiä viiltäis! 

Ja kuri ja järjestys oisi:

ei voisi kukaan kenkien riviä

porraspielen kiviä,

kuvia seinällä

hyllyillä kirjojen riviä,

puhtaita mattoja,

pestyjä paitoja,

housujen prässejä

ei kukaan sillä mielin silmitellä, että arvostella.

Kademielin saisi vieras katsastella kotia tuota.

Ja lapset.

Niitä jos saisin,

niitä taiten kasvattaisin ja rakastaisin.

Ne kilttejä pikku pilttejä oisi pellavapäitä,

ja näitä kullannuppuja herranterttuja

niin päivät pääksytysten polvellain ain

paaputtaisin,

kuin koiranpentua korvan takaa rapsuttaisin! 

Ja opettaisin

ettei koskaan pahaa sanaa toisillensa,

äidillensä, isällensä ne sanoisi;

ja jos joskus sattumalta jotain pientä kiistaa

niin piiskaa

- voi kauhistus! ei edes koko sanaa meillä 

tunnettaisi

vaan arvokkaasti keskenämme keskustellen

kaikki ratkeaisi 

niin oikeudenmukaisesti.

Enkä ikinä kiivastuisi

noille ipanoille suloisille,

että ääntä korottaisi.

Ja oisi

heillä aina puhtaat vaatteet päällä

joka säällä

tukat kammattuina,

nenät niistettyinä,

suunsa pyyhittyinä.

Ja hiljaa kiltisti he istuisivat paikoillansa

kun tulee vieraita,

kohteliaasti tervehtäisivät

ja ruokapöydässä he sanoisivat

kiitos ja ole hyvä.

Eikä maitomotti koskaan kaatuis,

soppakaan ei roiskuis

liinalle, ei rinnuksille

ja varmaan tasatahtiin lusikat vain heiluis

hillitysti keskustellen.

Iltasatu olis jokailtainen,

ja sen jälkeen iltarukouksen

niin heti kohta silmänsä he sulkis,

nukkuis yskimättä, itkemättä, pissaamatta

läpi pitkät yöt.

Ja varmaan armaan puolisoni kanssa

kaikki päivät aurinko se paistais

loistais silmät rikkumatta rakkautta,

aina kaikessa vain auttaisin

ja väsyneenäkään en ikipäivän' mitään tiuskaisisi,

kuiskailisin aina vain

niin hellästi ja hempyisesti.

Ehkä sitä silloin saattoi joskus vähän ihmetellä,

mitä kumman ongelmia noilla puolisoilla,

perheilläkin,

kun ne usein niistä valittaat ja vaikertaat

vaikeutta lasten kasvatuksen, opetuksen,

kurituksen.

Eihän niitä toki olisi,

- ei, kun vain kaiken taiten tekisi! 

Ja sitten, sitten:

siellä ovat sikinsokin

kengät, lakit, lapsikullat,

motit, kupit, kukkamullat,

lehdet, kirjat, murut, pullat,

ja monen illan tuutilullat

unohtuneet, jääneet väliin.

(Voi kun olis joskus ollut aikaa

tutustua perheenisän, -äidin perusoppikirjaan:

Tuhat ja yksi työtä.)

Kauniit ovat kirjahyllyt

pöydät niin kuin jauhomyllyt

pyyhkimättä lasten pyllyt - tai ainakin nenät;

matot kasassa,

maidot kumossa,

ja itku kurkussa pikku nyrkki tyrkkii toista pois tieltä,

ja jos ei ehkä joku lyökään,

niin hyökkää 

ainakin hirmuisin uhkauksin joku toisen

kimppuun ja kiusaa,

ja yksi tietysti yökkää mahakivuissansa,

pienin kiljuu vaunuissansa,

toinen huutaa kaatuissansa

yksi tarttis millimetrinmittaa kakkua jakaissansa,

ja kiukuissansa äiti, isä juuri jotain tiuskaa

kun tulee se hianompi vieras.

Ja kademielin katselee hän tuota,

miettii:

ei sitä kaikille mokomaa suoda,

tuollaista onnea luoda.

Siinä aina sattuu ja tapahtuu,

ja uudelleen ne aina vain 

toisihinsa rakastuu!" 

(Niilo Keränen)

Toivorikasta torstaita! 

- Taina